Imeskelytabletit, resoribletit, inhalaattorit, sumutteet

Lyhytvaikutteisia lääkemuotoja, kuten imeskelytabletteja, resoribletteja ja inhalaattoria käytettäessä veren nikotiinipitoisuutta voi säädellä tarpeen mukaisesti. Lääkemuoto valitaan oman mieltymyksen mukaan.

Imeskelytabletin annetaan liueta suussa hitaasti. Sitä siirretään suussa puolelta toiselle imeskellen ja välillä sen annetaan levätä posken ja ikenen välissä. Jaksottaista imeskelyä jatketaan, kunnes tabletti on liuennut (noin 30 min).

Resoribletti eli kielenalustabletti laitetaan kielen alle, josta se liukenee puolessa tunnissa.

Inhalaattori voi olla hyvä vaihtoehto, jos tupakointiin liittyy vahvasti tapariippuvuus ja käsillä puuhailun tarve. Inhalaattoriin asetetaan nikotiinikapseli, josta nikotiini höyrystyy, kun suukappaletta imetään joko yhtäjaksoisesti pitkin imuin tai peräkkäisin lyhyin imuin. Nikotiini imeytyy suun limakalvoilta, joten inhalaattorista ei vedetä nikotiinihöyryä henkeen.

Kielenalustabletin, imeskelytabletin ja inhalaattorin yleisimmät haittavaikutukset ovat lähinnä paikalliset suun, nielun ja kurkun ärsytys. Mahavaivoja, kuten närästystä voi ilmetä etenkin silloin, kun nikotiinia joutuu syljen mukana mahalaukkuun. Mahavaivojen vähentämiseksi ja nikotiinin imeytymisen parantamiseksi suun limakalvoilta kahvia ja happamia virvoitusjuomia ei tulisi nauttia 15 minuuttiin ennen suun kautta annosteltavia valmistemuotoja eikä niiden käytön aikana.
NICORETTE BERRYMINT 1 mg/annos (1 × 150annosta)

Nicorette Berrymint suusumutetta käytetään nikotiinikorvaushoitona helpottamaan tupakoinnin lopettamista.

Katso tuotteen tiedot
24,84 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 2–3 arkipäivää)
NICORETTE FRESHMINT 1 mg/annos (1 × 150annosta)

Nicorette suusumutetta käytetään nikotiinikorvaushoitona helpottamaan tupakoinnin lopettamista.

Katso tuotteen tiedot
24,84 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 2–3 arkipäivää)
NICORETTE FRESHMINT 1 mg/annos (2 × 150annosta)

Nicorette suusumutetta käytetään nikotiinikorvaushoitona helpottamaan tupakoinnin lopettamista.

Katso tuotteen tiedot
39,63 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 2–3 arkipäivää)
NICORETTE FRUIT 2 mg (1 × 20kpl)

Nicorette Fruit-imeskelytabletit sisältävät nikotiinia, joka lievittää tupakanpolton lopettamiseen liittyviä vieroitusoireita ja nikotiinihimoa.

Katso tuotteen tiedot
5,41 €
Tuotetta ei ole varastossa (Toimitusaika on 4–8 arkipäivää)
NICORETTE ICEMINT 2 mg (1 × 20kpl)

Nicorette Icemint-imeskelytabletit sisältävät nikotiinia, joka lievittää tupakanpolton lopettamiseen liittyviä vieroitusoireita.

Katso tuotteen tiedot
5,41 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 2–3 arkipäivää)
NICORETTE ICEMINT 2 mg (1 × 80kpl)

Nicorette Icemint-imeskelytabletit sisältävät nikotiinia, joka lievittää tupakanpolton lopettamiseen liittyviä vieroitusoireita.

Katso tuotteen tiedot
17,32 €
Tuotetta ei ole varastossa (Toimitusaika on 4–8 arkipäivää)
NICORETTE ICEMINT 4 mg (1 × 20kpl)

Nicorette Icemint-imeskelytabletit sisältävät nikotiinia, joka lievittää tupakanpolton lopettamiseen liittyviä vieroitusoireita.

Katso tuotteen tiedot
7,45 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 2–3 arkipäivää)
NICORETTE INHALAATTORI 10 mg (1 × 18fol)

Nicorette Inhalaattori on apuväline tupakoinnin lopettamisessa. Inhalaattori sopii lopettajille, joiden sormet kaipaavat puuhastelua savukkeiden kanssa yhtä paljon kuin itse polttamista.

Katso tuotteen tiedot
10,13 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 2–3 arkipäivää)
NICORETTE INHALAATTORI 10 mg (1 × 42fol)

Nicorette Inhalaattori on apuväline tupakoinnin lopettamisessa. Inhalaattori sopii lopettajille, joiden sormet kaipaavat puuhastelua savukkeiden kanssa yhtä paljon kuin itse polttamista.

Katso tuotteen tiedot
23,05 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 2–3 arkipäivää)
NICORETTE MICROTAB 2 mg (1 × 90fol)

Nicorette Microtab kuuluu lääkeaineryhmään, jonka valmisteet helpottavat tupakoinnin lopettamista.

Katso tuotteen tiedot
19,42 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 2–3 arkipäivää)
NICOTINELL MINT 1 mg (1 × 12fol)

Nicotinell Mint -imeskelytabletti sisältää nikotiinia, joka on yksi tupakan sisältämistä aineista. 

Katso tuotteen tiedot
2,93 €
Tuotetta ei ole varastossa (Toimitusaika on 4–8 arkipäivää)
NICOTINELL MINT 1 mg (1 × 36fol)

Nicotinell Mint -imeskelytabletti sisältää nikotiinia, joka on yksi tupakan sisältämistä aineista. 

Katso tuotteen tiedot
6,97 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 2–3 arkipäivää)
NICOTINELL MINT 1 mg (1 × 96fol)

Nicotinell Mint -imeskelytabletti sisältää nikotiinia, joka on yksi tupakan sisältämistä aineista. 

Katso tuotteen tiedot
15,79 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 2–3 arkipäivää)
NICOTINELL MINT 1 mg (1 × 204fol)

Nicotinell Mint -imeskelytabletti sisältää nikotiinia, joka on yksi tupakan sisältämistä aineista. 

Katso tuotteen tiedot
31,52 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 2–3 arkipäivää)
NICOTINELL MINT 2 mg (1 × 12fol)

Nicotinell Mint -imeskelytabletti sisältää nikotiinia, joka on yksi tupakan sisältämistä aineista.

Katso tuotteen tiedot
3,52 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 2–3 arkipäivää)
NICOTINELL MINT 2 mg (1 × 36fol)

Nicotinell Mint -imeskelytabletti sisältää nikotiinia, joka on yksi tupakan sisältämistä aineista.

Katso tuotteen tiedot
10,13 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 2–3 arkipäivää)
NICOTINELL MINT 2 mg (1 × 96fol)

Nicotinell Mint -imeskelytabletti sisältää nikotiinia, joka on yksi tupakan sisältämistä aineista.

Katso tuotteen tiedot
21,97 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 2–3 arkipäivää)
ZONNIC MINT 2 mg (1 × 12fol)

Zonnic mint -imeskelytabletin sisältämä nikotiini lievittää tupakoinnin lopettamisen yhteydessä ilmeneviä tupakanhimoa ja vieroitusoireita. Se helpottaa siten tupakoinnin lopettamista.

Katso tuotteen tiedot
3,06 €
Tuotetta ei ole varastossa (Toimitusaika on 4–8 arkipäivää)
ZONNIC MINT 2 mg (1 × 20kpl)

Zonnic mint -annospussin sisältämä nikotiini lievittää tupakoinnin lopettamisen yhteydessä ilmeneviä tupakanhimoa ja vieroitusoireita. Se helpottaa siten tupakoinnin lopettamista.

Katso tuotteen tiedot
4,59 €
Tuotetta ei ole varastossa (Toimitusaika on 4–8 arkipäivää)
ZONNIC MINT 2 mg (1 × 72fol)

Zonnic mint -imeskelytabletin sisältämä nikotiini lievittää tupakoinnin lopettamisen yhteydessä ilmeneviä tupakanhimoa ja vieroitusoireita. Se helpottaa siten tupakoinnin lopettamista.

Katso tuotteen tiedot
15,60 €
Tuotetta ei ole varastossa (Toimitusaika on 4–8 arkipäivää)
ZONNIC MINT 4 mg (1 × 12fol)

Zonnic mint -imeskelytabletin sisältämä nikotiini lievittää tupakoinnin lopettamisen yhteydessä ilmeneviä tupakanhimoa ja vieroitusoireita. Se helpottaa siten tupakoinnin lopettamista.

Katso tuotteen tiedot
3,06 €
Tuotetta ei ole varastossa (Toimitusaika on 4–8 arkipäivää)
ZONNIC MINT 4 mg (1 × 20kpl)

Zonnic mint -annospussin sisältämä nikotiini lievittää tupakoinnin lopettamisen yhteydessä ilmeneviä tupakanhimoa ja vieroitusoireita. Se helpottaa siten tupakoinnin lopettamista.

Katso tuotteen tiedot
4,59 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 2–3 arkipäivää)
ZONNIC MINT 4 mg (1 × 72fol)

Zonnic mint -imeskelytabletin sisältämä nikotiini lievittää tupakoinnin lopettamisen yhteydessä ilmeneviä tupakanhimoa ja vieroitusoireita. Se helpottaa siten tupakoinnin lopettamista.

Katso tuotteen tiedot
15,60 €
Tuotetta ei ole varastossa (Toimitusaika on 4–8 arkipäivää)
ZONNIC PEPPERMINT 1 mg/suihke (1 × 40annosta)

Zonnic Peppermint -sumutteen sisältämä nikotiini lievittää tupakoinnin lopettamisen yhteydessä ilmeneviä tupakanhimoa ja vieroitusoireita. Se helpottaa siten tupakoinnin lopettamista.

Katso tuotteen tiedot
5,39 €
Tuotetta ei ole varastossa (Toimitusaika on 4–8 arkipäivää)
ZONNIC PEPPERMINT 1 mg/suihke (2 × 200annosta)

Zonnic Peppermint -sumutteen sisältämä nikotiini lievittää tupakoinnin lopettamisen yhteydessä ilmeneviä tupakanhimoa ja vieroitusoireita. Se helpottaa siten tupakoinnin lopettamista.

Katso tuotteen tiedot
29,66 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 2–3 arkipäivää)
ZONNIC PEPPERMINT 1 mg/suihke (1 × 200annosta)

Zonnic Peppermint -sumutteen sisältämä nikotiini lievittää tupakoinnin lopettamisen yhteydessä ilmeneviä tupakanhimoa ja vieroitusoireita. Se helpottaa siten tupakoinnin lopettamista.

Katso tuotteen tiedot
19,62 €