Tupakoinnin lopettaminen

Tupakoinnin lopettamisesta seuraa lukuisia hyviä vaikutuksia terveyteen ja elämänlaatuun. Osa vaikutuksista tulee esille jo nopeasti ensimmäisten päivien aikana (mm. verenpaineen ja sykkeen normalisoituminen, haju- ja makuaistin paraneminen) tai parissa kuukaudessa (yskän ja limannousun väheneminen, keuhkojen toiminnan paraneminen, unen laadun ja määrän paraneminen). Osa terveysvaikutuksista saavutetaan lopettamista seuraavien kuukausien tai vuosien kuluessa (sydäninfarktiin sairastumisen ja keuhkosyövän riskin puolittuminen, aivoinfarktin riskin palaaminen normaalitasolle). Tupakoinnin lopettaminen kannattaa siis aina.

Lääkehoito helpottaa savuttomaan elämäntapaan siirtymistä lievittämällä tupakanhimoa ja vähentämällä vieroitusoireita, kuten unihäiriöitä, levottomuutta ja ärtyisyyttä. Ilman reseptiä saatavien nikotiinikorvaushoitolääkkeiden käyttö tuplaa lopettamisen onnistumisen todennäköisyyden. Kannattaa kuitenkin varautua siihen, että ensimmäisten lopettamisen jälkeisten viikkojen aikana repsahdusvaara on suuri. Repsahduksen taustalla on usein liian lyhyeksi jäänyt lääkehoitojakso, liian pieni annostus tai hoitomuoto ei ole ollut paras mahdollinen. Oleellista onkin valita riittävän vahva valmiste ja käyttää sitä oikealla tavalla, säännöllisesti ja riittävän pitkän ajan. Lääkehoito lopetetaan asteittain riittävän pitkän hoidon (mielellään vähintään 3 kuukautta) jälkeen siirtymällä miedompaan valmisteeseen ja/tai harventamalla ottokertoja, kunnes päivittäinen korvaushoitotuotteen käyttö ja tarve on enää vähäistä.

Nikotiinikorvaushoitovalmisteita on saatavilla useita lääkemuotoja, joista voi valita sopivuuden ja mieltymysten mukaan parhaimman vaihtoehdon. Nikotiinikorvaushoitovalmiste on aina turvallisempi vaihtoehto kuin tupakoinnin jatkaminen. Varovaisuutta tulee kuitenkin noudattaa muutaman viikon aikana sydäninfarktin jälkeen ja epästabiilissa angina pectoriksessa, sekä vaikeissa rytmihäiriöissä. Sydänsairauksia sairastaville ja raskaana oleville naisille suositellaan lyhytvaikutteisia valmistemuotoja (muu kuin laastari), mikäli lopettaminen ilman lääkehoitoa ei onnistu. Käyttö alle 18-vuotiailla edellyttää aina riittävää, terveydenhuoltohenkilöstöltä saatua ohjausta ja tukea valmisteiden käyttöön ja tupakoinnin lopettamiseen liittyen.
Acetium imeskelytabletti (1 × 30kpl)

Acetium® imeskelytabletti on nikotiiniton vieroitusvalmiste heille, jotka haluavat lopettaa tupakoinnin. Sen käyttö on helppoa: imeskele yksi tabletti joka kerta, kun ...

Katso tuotteen tiedot
10,00 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 2–3 arkipäivää)
NICORETTE 2 mg (1 × 105fol)

Nicorette-purukumia käytetään helpottamaan tupakoinnin lopettamista.

Katso tuotteen tiedot
19,52 €
Tuotetta ei ole varastossa
NICORETTE 2 mg (1 × 210fol)

Nicorette-purukumia käytetään helpottamaan tupakoinnin lopettamista.

Katso tuotteen tiedot
31,70 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 2–3 arkipäivää)
NICORETTE 4 mg (1 × 30fol)

Nicorette-purukumia voi käyttää tupakoinnin lopettamisen helpottamiseen tupakoinnin vähentämisen helpottamiseen

Katso tuotteen tiedot
10,40 €
Tuotetta ei ole varastossa
NICORETTE 4 mg (1 × 105fol)

Nicorette-purukumia voi käyttää tupakoinnin lopettamisen helpottamiseen tupakoinnin vähentämisen helpottamiseen

Katso tuotteen tiedot
27,29 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 2–3 arkipäivää)
NICORETTE 4 mg (1 × 210fol)

Nicorette-purukumia voi käyttää tupakoinnin lopettamisen helpottamiseen tupakoinnin vähentämisen helpottamiseen

Katso tuotteen tiedot
43,60 €
Tuotetta ei ole varastossa
NICORETTE 10 mg/16 h (1 × 7kpl)

Nicorette-depotlaastarin sisältämä nikotiini lievittää tupakoinnin lopettamisen yhteydessä esiintyviä vieroitusoireita ja ehkäisee näin ollen tupakoinnin uudelleen aloittamista.

Katso tuotteen tiedot
17,15 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 2–3 arkipäivää)
NICORETTE 15 mg/16 h (1 × 7kpl)

Nicorette-depotlaastarin sisältämä nikotiini lievittää tupakoinnin lopettamisen yhteydessä esiintyviä vieroitusoireita ja ehkäisee näin ollen tupakoinnin uudelleen aloittamista.

Katso tuotteen tiedot
17,15 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 2–3 arkipäivää)
NICORETTE 25 mg/16 h (1 × 7kpl)

Nicorette-depotlaastarin sisältämä nikotiini lievittää tupakoinnin lopettamisen yhteydessä esiintyviä vieroitusoireita ja ehkäisee näin ollen tupakoinnin uudelleen aloittamista.

Katso tuotteen tiedot
17,26 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 2–3 arkipäivää)
NICORETTE 25 mg/16 h (1 × 14kpl)

Nicorette-depotlaastarin sisältämä nikotiini lievittää tupakoinnin lopettamisen yhteydessä esiintyviä vieroitusoireita ja ehkäisee näin ollen tupakoinnin uudelleen aloittamista.

Katso tuotteen tiedot
32,63 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 2–3 arkipäivää)
NICORETTE BERRYMINT 1 mg/annos (2 × 150annosta)

Nicorette Berrymint suusumutetta käytetään nikotiinikorvaushoitona helpottamaan tupakoinnin lopettamista tai vähentämistä ennen kuin tupakointi lopetetaan kokonaan. 

Katso tuotteen tiedot
39,94 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 2–3 arkipäivää)
NICORETTE BERRYMINT 1 mg/annos (1 × 150annosta)

Nicorette Berrymint suusumutetta käytetään nikotiinikorvaushoitona helpottamaan tupakoinnin lopettamista tai vähentämistä ennen kuin tupakointi lopetetaan kokonaan. 

Katso tuotteen tiedot
25,18 €
Tuotetta ei ole varastossa
NICORETTE FRESHMINT 1 mg/annos (1 × 150annosta)

Nicorette suusumutetta käytetään nikotiinikorvaushoitona helpottamaan tupakoinnin lopettamista.

Katso tuotteen tiedot
25,18 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 2–3 arkipäivää)
NICORETTE FRESHMINT 1 mg/annos (2 × 150annosta)

Nicorette suusumutetta käytetään nikotiinikorvaushoitona helpottamaan tupakoinnin lopettamista.

Katso tuotteen tiedot
39,94 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 2–3 arkipäivää)
NICORETTE FRESHMINT 2 mg (1 × 30fol)

Nicorette-purukumia käytetään helpottamaan tupakoinnin lopettamista.

Katso tuotteen tiedot
6,87 €
Tuotetta ei ole varastossa
NICORETTE FRESHMINT 2 mg (1 × 105fol)

Nicorette-purukumia käytetään helpottamaan tupakoinnin lopettamista.

Katso tuotteen tiedot
19,52 €
Tuotetta ei ole varastossa
NICORETTE FRESHMINT 2 mg (1 × 210fol)

Nicorette-purukumia käytetään helpottamaan tupakoinnin lopettamista.

Katso tuotteen tiedot
31,70 €
Tuotetta ei ole varastossa
NICORETTE FRESHMINT 4 mg (1 × 105fol)

Nicorette-purukumia voi käyttää tupakoinnin lopettamisen helpottamiseen tupakoinnin vähentämisen helpottamiseen

Katso tuotteen tiedot
27,29 €
Tuotetta ei ole varastossa
NICORETTE FRESHMINT 4 mg (1 × 210fol)

Nicorette-purukumia voi käyttää tupakoinnin lopettamisen helpottamiseen tupakoinnin vähentämisen helpottamiseen

Katso tuotteen tiedot
43,60 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 2–3 arkipäivää)
NICORETTE FRUIT 2 mg (1 × 20kpl)

Nicorette Fruit-imeskelytabletit sisältävät nikotiinia, joka lievittää tupakanpolton lopettamiseen liittyviä vieroitusoireita ja nikotiinihimoa.

Katso tuotteen tiedot
5,62 €
Tuotetta ei ole varastossa
NICORETTE FRUITMINT 2 mg (1 × 30fol)

Nicorette-purukumia käytetään helpottamaan tupakoinnin lopettamista.

Katso tuotteen tiedot
6,87 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 2–3 arkipäivää)
NICORETTE FRUITMINT 2 mg (1 × 105fol)

Nicorette-purukumia käytetään helpottamaan tupakoinnin lopettamista.

Katso tuotteen tiedot
19,52 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 2–3 arkipäivää)
NICORETTE FRUITMINT 2 mg (1 × 210fol)

Nicorette-purukumia käytetään helpottamaan tupakoinnin lopettamista.

Katso tuotteen tiedot
31,70 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 2–3 arkipäivää)
NICORETTE FRUITMINT 4 mg (1 × 30fol)

Nicorette-purukumia voi käyttää tupakoinnin lopettamisen helpottamiseen tupakoinnin vähentämisen helpottamiseen

Katso tuotteen tiedot
10,40 €
Tuotetta ei ole varastossa
NICORETTE FRUITMINT 4 mg (1 × 105fol)

Nicorette-purukumia voi käyttää tupakoinnin lopettamisen helpottamiseen tupakoinnin vähentämisen helpottamiseen

Katso tuotteen tiedot
27,29 €
Tuotetta ei ole varastossa
NICORETTE FRUITMINT 4 mg (1 × 210fol)

Nicorette-purukumia voi käyttää tupakoinnin lopettamisen helpottamiseen tupakoinnin vähentämisen helpottamiseen

Katso tuotteen tiedot
43,60 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 2–3 arkipäivää)
NICORETTE ICEMINT 2 mg (1 × 20kpl)

Nicorette Icemint-imeskelytabletit sisältävät nikotiinia, joka lievittää tupakanpolton lopettamiseen liittyviä vieroitusoireita.

Katso tuotteen tiedot
5,62 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 2–3 arkipäivää)
NICORETTE ICEMINT 2 mg (1 × 80kpl)

Nicorette Icemint-imeskelytabletit sisältävät nikotiinia, joka lievittää tupakanpolton lopettamiseen liittyviä vieroitusoireita.

Katso tuotteen tiedot
18,19 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 2–3 arkipäivää)
NICORETTE ICEMINT 4 mg (1 × 20kpl)

Nicorette Icemint-imeskelytabletit sisältävät nikotiinia, joka lievittää tupakanpolton lopettamiseen liittyviä vieroitusoireita.

Katso tuotteen tiedot
7,79 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 2–3 arkipäivää)
NICORETTE ICEMINT 4 mg (1 × 80kpl)

Nicorette Icemint-imeskelytabletit sisältävät nikotiinia, joka lievittää tupakanpolton lopettamiseen liittyviä vieroitusoireita.

Katso tuotteen tiedot
22,21 €